Sumun kätkemä tarina

Jarmo oli aina ollut kiinnostunut retkeilystä, mutta tämä aamu toi mukanaan jotain odottamattoman erilaista.

Hän oli lähtenyt varhain liikkeelle etsimään vanhaa tunnetun metsän polkua, josta oli kuullut huhuja paikalliselta asukkaalta. Sumun peittämä metsä näytti mysteeriseltä ja samalla kiehtovalta.

Kulkiessaan varovasti, Jarmo huomasi, että polku oli kadonnut näkyvistä. Hän ei kuitenkaan luovuttanut, vaan päätti seurata tuntemattomia jälkiä, jotka johtivat syvemmälle pimeään metsään.

Hetken päästä hän kuuli kaukaisen veden lorinan ja löysi pienen joen, jonka ylitse oli rakennettu mutkikas silta. Menehtyäkseen uteliaisuuttaan Jarmo ylitti sillan ja huomasi itsensä oudolta, ennen kohtaamastaan paikalta.

Yhtäkkiä sumu paksuntui entisestään ja hahmot alkoivat muodostua hänen ympärilleen kuin unessa. Hän tunsi aikaa katoavan, eikä tiennyt, oliko mennyt tunti vai päivä.

Jarmo pysähtyi ja istuutui maahan miettimään: oliko tämä seikkailu merkittävä siksi, ettei se ollutkaan selvä päämäärän löytäminen, vaan kokemuksen epämääräisyys ja yllätyksellisyys.

Kun sumu alkoi harventua, hän palasi takaisin samalla polulla ja mietti, ettei kaikki tarinat lopu selkeään ratkaisuun. Ehkä juuri epävarmuus teki niistä kiehtovia ja ajatuksia herättäviä.

Jarmo päätti jatkaa tutkimuksiaan, vaikka tänään ei löytynytkään vanhaa polkua — sillä jokainen askel opetti hänelle jotain uutta itsestään.

Sumun peitossa olevista metsistä saattaa löytyä paljon, mutta myös paljon jää arvoitukseksi; ja se tekee niistä ainutlaatuisia.