Salaisuuksien saari

Olin kuullut tarinoita salaperäisestä saaresta merellä, jossa oli hämmästyttäviä aarteita ja outoja kasveja. Päätin lähteä tutkimaan sitä, vaikkakaan en tiennyt, mitä todellisuudessa odottaa.

Purjehdin yksin vanhalla veneelläni myrskyn jälkeen. Taivas oli harmaa, ja meri näytti arvaamattomalta. Kun saavuin saaren rantaan, ilma oli kuitenkin raikas ja hiljainen.

Saari näytti aluksi autiolta, mutta pian huomasin polun, joka johdatti minut tiheän metsän keskelle. Siellä kuulin outoja ääniä, jotka eivät tuntuneet kuuluvan mihinkään eläimeen, mitä olin aiemmin kuullut.

Yhtäkkiä edessä olevat pensaat liikkuivat, ja näin vilauksen kirkkaan värisestä linnusta, jota en osannut selittää. Se lensi nopeasti pois, jättäen jälkeensä oudon, kellertävän valon.

En yrittänyt jahtaa lintua vaan seurata valoa, joka johdatti minut vanhan kivirakennuksen luo. Ovi oli osittain auki, ja sisään kurkatessani näin seinillä maalauksia, joissa oli tuntemattomia merkkejä.

Tunsin oloni oudoksi, en pelokkaaksi, mutta uteliaaksi. En yrittänyt ratkaista arvoitusta, vaan istuin hetkeksi kivelle ja annoin luonnon äänten täyttää mieleni.

Päätin palata veneelleni ilman vastauksia. Oli outoa, että jotkut paikat säilyttävät salaisuutensa, juuri siksi ne ovat kiehtovia.

Yhden päivän seikkailun jälkeen ymmärsin, että kaikki tarinat eivät tarvitse loppua – joskus riittää, että on saanut tuntea hetken mysteerin ja rauhan yhtä aikaa.