Yöjuna ja kadonnut valokuva

Missä sain aikani kulumaan, kun juna kulki hiljaisesti halki pimeän maiseman? Istuin hämärässä makuuhytissä, katsoin ulos ikkunasta ja mietin juuri mennyttä päivää.

Junassa matkustaminen oli minulle tuttua, mutta tällä kertaa joku outo tunne sai minut ajattelemaan enemmän kuin tavallisesti. Taskustani löytyi vanha valokuva, jonka olin löytänyt sattumalta juuri ennen matkaa. Kuvassa oli nuori nainen ja pieni ranta, jota en tunnistanut.

Päätin kysyä junan henkilökunnalta, mutta kukaan ei tunnistanut paikkaa valokuvassa. Tässä hiljaisessa matkassa valokuva kuitenkin sai minut muistelemaan omaa lapsuuttani ja sitä, kuinka moni tarina unohtuu ajan myötä.

Yö eteni ja seuraavaksi heräsin siihen, että juna pysähtyi oudossa asemassa. Olin ajatellut jäädä seuraavalla pysäkillä, mutta päädyin pysähtymään keskellä yötä kylässä, jota en ollut suunnitellut.

Kylä oli pieni ja hiljainen, ja kävellessäni kapeita katuja ylös ja alas, tunsin samanlaista haikeutta kuin kuvan rannassa.

En löytänyt vastauksia valokuvaan enkä matkani tarkoitukseen, mutta se ei tuntunut enää tärkeältä. Jäljelle jäi hiljainen hetki ja tietoisuus siitä, että matkalla on joskus parasta antaa asioiden olla hämärän peitossa.

Pääsin vihdoin takaisin junaan ja katselin maisemia, jotka heräsivät aamun valossa. Jokainen pysähdys oli kuin uusi luku, ja vaikka en saanut vastauksia, olin löytänyt jotain toisenlaista rauhaa matkani aikana.