Älylasi ja unohtunut lähde

Matkustan usein bussilla töihin Helsingin keskustaan. Eräänä aamuna minulla oli päässäni uudet älylasit, jotka hankin juuri kokeillakseni.

Lasit pystyivät näyttää karttoja, viestejä ja jopa kääntämään vierasta kieltä suoraan edessäni. Minusta tuntui, että maailma oli avautumassa uudella tavalla.

Yhtäkkiä lasit alkoivat näyttää vanhan kuvan, jossa oli henkilö, istumassa vanhassa kahvilassa. En tiennyt, mistä kuva tuli tai miksi se esiintyi juuri nyt.

Päätin kysyä joltain bussissa, mutta kukaan muu ei nähnyt kuvaa. Se hävisi nopeasti, eikä se enää tullut esille koko päivän aikana.

Illalla tutkin lasien sovellusta ja huomasin, että yksi ohjelma päivittyi automaattisesti.

Se oli kokeilu, joka näyttää historiallisia paikkoja ja hetkiä kaupungissa. Mutta minulle se toi enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

Kukaan muu ei kai saanut samaa kuvaa, ja en löytänyt tietoa kysymyksistäni sovelluksesta.

Lopulta päätin, ettei kaikkea tarvitse selittää heti. Jätän älylasit siihen hetkeen, ja ehkä joskus palaan miettimään kuvaa uudestaan.

Ehkä teknologia vie meidät joskus poluille, joilla emme ole ennen käyneet – eikä joka reitti johda määränpäähän, vaan herättää ihmetystä matkan varrella.

Se riittää nyt.