Sateenvarjorakastuminen

Sade alkoi yllättäen, kun Emilia käveli kaupungin kadulla. Hänellä ei ollut sateenvarjoa, ja sade kasteli hänen vaatteensa.

Yhtäkkiä takana kuului ääni: "Otahan tämä!" Emilia kääntyi ja näki nuoren miehen, joka ojensi hänelle oman ison sateenvarjonsa.

"Kiitos paljon!" Emilia hymyili ja otti sateenvarjon. Nuori mies esitteli itsensä Markuksena. He kävelivät yhdessä sateessa, ja sade kuulosti kodikkaalta katon yllä.

Heidän keskustelunsa oli kevyt ja hauska. Yhtäkkiä Emilia huomasi, että hän ei halunnut, että sade loppuisi. Sade toi heidät yhteen.

Mutta juuri kun sade loppui, Markus sanoi: "Minun täytyy jo mennä." Emilia tunsi pienen surun, koska he eivät vaihtaneet numeroita.

Emilia jatkoi matkaa hymyillen, mutta myös ajatellen sateen hetkeä. Hän tiesi, että joskus elämässä on hetkiä, joita ei voi suunnitella.

Hän päätti, että seuraavan kerran asti, kun sade alkaa, hän ottaa sateenvarjon mukaan — ja kenties myös rohkeuden pyytää yhteystietoja.

Se oli sateinen päivä, joka jäi mieleen kauniina muistona – ilman suurta loppua, mutta täynnä pieniä tunteita.